Siirry pääsisältöön

Tekstit

Kolme pientä possua

Uusimmat tekstit

Joulunyytit

17.12 maailmaan syntyi kolme pientä joulunyyttiä, kaksi kaunista tyttöä sekä yksi pieni poika.  Valitettavasti kuitenkin synnytys ei lähtenyt odotusten mukaisesti käyntiin ja luultavasti tämän vuoksi menetimme neljännen pennun. Pentu oli jäänyt jumiin synnytyskanaviin, enkä saanut sitä millään pois. Ehdin jo soittamaan päivystävälle eläinlääkärille kun sikiöpussi puhkesi, mutta lopulta, 45 minuutin yrittämisen jälkeen sain pennun vedettyä irti. Pieni oli ilmeisesti ehtinyt tukehtua matkalla suureen maailmaan. Asia oli itselle melko kova paikka ja siitä tulikin hieman itseä ruoskittua.  Heti aivan perään tuli huomaamatta toinen pentu, narttu 330g, jota sukkatytöksi kutsumme. Tomera ja reipas tyttönen. Sukkatytön jälkeen hiljeni ja poltot loppui. 3,5h jälkeen aloin jo huolestua ja taas soittoa päivystävälle. Eläinlääkäri oli sitä mieltä, että josko vielä ihan hetken odotan, mutta totesin, että me tulemme nyt, sillä takaraivossa piili pieni pelko siitä, ettei kaikki ole kunnossa. 

Viimeisiä viedään

Tänään pyrähti (toivottavasti) viimeinen viikko tiineyttä käyntiin. Maha on omasta mielestä valtava ja jatkaa edelleen kasvamistaan. Mere 54vuorokautta Kävimme tänään röntgenissä, vaikka alunperin suunnitelmiin ei kuulunut röntgenkuvien otto. Tulin lopulta siihen ajatukseen, että kun olemme molemmat ensikertalaisia, niin on hyvä tietää montako pentua odotetaan maailmaan. Ultrassahan jo sanottiin, että ei ole kovin isoa pentuetta luvassa, ehkä neljä, maksimissaan kuusi pupeloa. Röntgenissä saimme kuvien perusteella laskettua neljä pentua, monet lähipiiristä tosin saivat vielä yhden epävarman viidennenkin laskettua, tosin siihen laskun varaan ei luoteta, vaan mennään melko varmalla neljän pennun ajatuksella. Viikonloppuna Mere sai itselleen pentulaatikon, jonka se on ottanut erityisen hyvin vastaan ja omakseen. Olen kuullut tarinoita siitä, ettei emo hyväksy millään pentulaatikkoa, joten tein jo pientä sotasuunnitelmaa takaraivossa sen varalle, mikä lopulta osoittautui turha

Joulupentuja luvassa

Mere 29vrk astutuksesta Kuluneet neljä viikkoa ovat olleet kyllä äärettömän pitkältä tuntuva ajanjakso, puhumattakaan tiineysultraa edeltäviä paria päivää. Tänään kuitenkin se päivä vihdoin koitti ja kyllä vain siellä ultrassa näkyi pieniä kyytiläisiä.  Mere heittäytyi hieman hankalaksi ultran suhteen, sillä ei millään olisi halunnut kyljelleen, jo ihan periaatteestakaan. Lopulta kun Hänen Korkeutensa saatiin kyljelleen ja karvatkin ajeltua, sillä niin tuuhean masukarvoituksen altahan ei mitään näkynyt, veti Mere itsensä varsinaiseen katkarapuasentoon niin, että sai varmasti imaistua kaikki pentunsa keuhkoihin asti piiloon.  Kuitenkin siltä kohdin, mitä saatiin ultrattua, näkyi selkeät kaksi pennun alkua. Vilaukselta päästiin näkemään, että enemmänkin populaatiota oli, mutta Meren asennon hankaluudesta johtuen oli erittäin vaikea saada laskettua sen enempää. Joka tapauksessa ELL arvioi että ainakin neljä pentua siellä olisi, enemmänkin toki voi olla, mutta ei luultav

Vadelmatassuja tilattu

Koska kaikki ei aina mene niinkuin suunnitellaan, jouduin vielä lauantai-iltana tekemään nopean päätöksen uroksesta. Perjantaina 11.10 kävimme Meren kanssa progetesteissä ja arvot olivat nousseet tiistain 0,6:ta <6! Nousu oli erittäin nopea ja koska Mere oli ulkoisina merkkeinä jo osoittanut tärppien lähentyvän, tuli aikatauluun muutoksia.  En saanut alunperin sulhoksi lupautunutta Epiciä Suomeen aikataulun puitteissa - ja koska tärppein varsinainen huippukohta oli vielä hyvin epäselvä, jouduin tekemään nopean päätöksen siitä, ottaako riskin että tärpit menee ohi, vai pelataanko varman päälle ja lähdetään kohti varaurosta Kouvolaan.  Lopulta varasin hotellin Kouvolasta ja seuraavaksi aamuksi sovimme treffit ihanan, jo vanhemman iän saavuttaneen Saiken kanssa.  Käytin käytännössä koko perjantain ja lauantain pohtien Saiken käyttöä, sillä olihan sillä takana jo kolme pentuetta, joista käytännössä ensimmäinen ja toinen voidaan lukea samaksi pentueeksi, sillä toisessa pe

Nyt juostaan

Kuten varmaan moni on voinut lukea jo  instagramin sekä facebookin puolelta, Mere aloitti torstaina kauan odotetut juoksut. Tämähän käynnisti heti soittelun eri e progetestien vuoksi. Vielä tärppien ajankohta ei ole selvillä, mutta toiveissa olisi ensi viikon loppupuolelle (sormet ristiin). Huomenna selvinee mitä proget näyttää ja että tarviiko ottaa vielä tällä viikolla toiset testit. Joka tapauksessa nyt toiveissa onkin, että onnistumme saamaan pariskunnan yhteen oikeana ajankohtana ja päästäisiin toivomaan joulupentuja. Laskeskelin, että mikäli tärpit osuu ensi viikonlopulle ja astutus onnistuu, niin meillä onkin sitten varsin uudenlainen jouluaatto luvassa ja synnytyksen pitäisi tapahtua arviolta joko paria päivää ennen aattoa tai viimeistään aaton tienoolla.