Joulunyytit

17.12 maailmaan syntyi kolme pientä joulunyyttiä, kaksi kaunista tyttöä sekä yksi pieni poika.

Valitettavasti kuitenkin synnytys ei lähtenyt odotusten mukaisesti käyntiin ja luultavasti tämän vuoksi menetimme neljännen pennun. Pentu oli jäänyt jumiin synnytyskanaviin, enkä saanut sitä millään pois. Ehdin jo soittamaan päivystävälle eläinlääkärille kun sikiöpussi puhkesi, mutta lopulta, 45 minuutin yrittämisen jälkeen sain pennun vedettyä irti. Pieni oli ilmeisesti ehtinyt tukehtua matkalla suureen maailmaan. Asia oli itselle melko kova paikka ja siitä tulikin hieman itseä ruoskittua.

Heti aivan perään tuli huomaamatta toinen pentu, narttu 330g, jota sukkatytöksi kutsumme. Tomera ja reipas tyttönen. Sukkatytön jälkeen hiljeni ja poltot loppui. 3,5h jälkeen aloin jo huolestua ja taas soittoa päivystävälle. Eläinlääkäri oli sitä mieltä, että josko vielä ihan hetken odotan, mutta totesin, että me tulemme nyt, sillä takaraivossa piili pieni pelko siitä, ettei kaikki ole kunnossa.

Olimme noin kahden aikaan yöllä 17.12 eläinlääkärin vastaanotolla ja Merelle annettiin oksitosiinipistos sekä ultrattiin pentujen sykettä, jotta tietäisimme onko siellä elossa enää ketään.

Ekan pistoksen jälkeen kun polttoja ei näkynyt, Mere sai vielä toisen pistoksen oksitosiinia sekä kalsiumia, vaikka testien mukaan Merellä oli arvot viitearvoissa. Siltikään polttoja ei saatu aikaan. Stimuloimalla saatiin muutama hyvä ponnistus todetaksemme, että seuraava(kin) pentu oli jumissa peräasennossa.

Noin puoli viiden tai viiden maissa teimme päätöksen sektiosta, kun Mere oli niin rikki ja loppu, ettei se edes jaksanut seistä. Tuskallinen tunnin odotus sukkatytön kanssa lähes vuorokauden valvomisen jälkeen oli äärimmäisen piinaavaa. Lopulta huoneeseen saapui ensiksi pennut (jonka kuulin jo pitkältä matkalta, että nuo taitavat kuulua meille). Narttu 390g ja uros 366g.

Klinikalla urospentu sai lisähappea (oli jumissa ollut yksilö), kun oli melko flegmaattinen ja ei suostunut syömään. Siinä kohtaa iski taas pelko, että menetänkö nyt toisenkin pennun.

Olimme kotona puoli kahdeksan aikoihin aamusta ja Mere nukutuksesta ja vahvoista opiaateista huolimatta ryhtyi heti hoitamaan ja imettämään pentuja. Mikä helpotus, kun ei tarvinnut huolehtia siitäkin, sillä urospennussa oli jo kädet täynnä. Pieni oli ilmeisesti niin heikko ja/tai hidassytytteinen, ettei se kerta kaikkiaan suostunut imemään vapaaehtoisesti, saatika mennyt itse tissille. Heräsin siis aamulla tunnin välein juottamaan pikkupoikaa lähes väkisin, sen verran että saisi edes tilkan energiaa jaksaa eteenpäin.

Sain itse aamulla myös pienen hermoromahduksen uupumuksen, väsymyksen ja stressin tuotoksena, mutta siitä koottua itseni päätin taistella vaikka väkisin urospennun puolesta. Puolilta päivin kiehautin sille hieman sokerivettä ja hieroin sen ikeniin muutaman kerran. Tähän mennessä oli tapahtunut pientä edistystä imemisessä, jaksoi jopa jo 1,5minuuttia imeä yhtäjaksoisesti, kun aikaisemmin puhuttiin ihan paristakymmenestä sekunnista.

Parissa tunnissa tapahtuikin sitten läpimurto - pikkupoika jäi itse juomaan maitobaarille eikä luovuttanutkaan ja puolisen tuntia tästä oli jo itse oppinut ryömimään ruokapöytään. Mikä onni ja riemu. Tästä lähti paino nousuun. Vuorokauden iässä se koki kymmenen gramman laskun, mutta nyt suunta on ollut tasaisesti ylöspäin. Uros on kuitenkin tällä hetkellä pentueen pienin täpärästi.

Tänään pennut ovat neljän päivän ikäisiä, Sukkatyttö painaa 579g, Pikkupoika 560g ja Meidän pieni känkkäränkkätyttönen 590g. Kaikki vaikuttaa tasapuolisesti olevan melko täpäköitä tapauksia, reippaita ja ahneita. Etenkin känkkis on melko äänekäs yksilö.

Kaikille pennuille on kodit.